sunnuntai 15. elokuuta 2010

Sisko tahtoisin jäädä, Summer ends -10 ja muuta.

Elikkäs nyt viikonloppuna on ainakin tapahtunu vähän kaikenlaista, kerron vaikka päivä kerrallaan.


Torstai

Elikkä oli normipäivä koulussa. Juteltiin jotain koulun säännöistä ja meijän luokalle tuli uus oppilas. Meijän luokalla on siis nyt huikeasti 25 oppilasta, koska rakkaalla koulullamme ei ollut varaa pitää yhtä luokkaa niin yks luokka hajotettiin muihin luokkiin. Mutta sitten ku koulu loppu niin pääsin ihanasti dataamaan kenenkää häiritsemättä. Ja sitten tuliki lähtö Kaakkuriin med Inka ja Henkka. Aluksi oli vähän vaivaannuttavan hiljasta, mutta sitte kaikki alako puhumaan :'D Ja oltiin siis ihan iltaan asti. Meikä kävi vaan välissä käyttämässä Lakua, koska noi yhet laiskat ei jaksanu tulla mukkaa.

Anteeks huono laatu, mutta tein tollaset kynnet itelle :)


Perjantai

Me käytiin siis perjantaina kattoon Sisko tahtoisin jäädä. Elokuva oli oikeestaan ihan hyvä, vois viedä porukat kattoon sen ja sanoo että tollasia kakaroita me voitais olla, niin ois kiitollisia ettei olla. Leffa oli siis ryyppäämistä ja biletystä, tyyliin sitä mitä nuorisolta voi kuvitella. Leffan paras juttu oli kyl Koppi-Pena, nauran sille vieläki :-D

Ja sitten tosiaan mentiin kaupungille hengaileen hetkeksi. Teemu tuli sinne ja anto mulle 'pepsiä' ja se oli hyvää. Me käveltiin Anttilalle päin, niin joku pikkupentu *osottaa Juusoa* 'Äiti kato, hassut hiukset!'... se oli aww. Ja kun istuttiin torinrannassa joku randomjuoppo 'MÄ EN OO IKINÄ NÄHNY TOLLASIA HIUKSIA!' Juusolle ja Inkalle: 'SÄ OOT KU JOKU MANNEKIINI!' ja Henkalle se kääri jonku limasen sätkän.. mua lievästi ällötti, mutta ehkä olin vaan liian neiti. Sitten Hemu tuli hakeen meitä sielt ja vei juuson ja henkan kempeleeseen. Vaikka sillä oli vähän bensaa. Kiiiitos Hemu ♥

Lauantai

Muuten kyllä lagituspäivä, mutta illalla me suunnattiin Nallikariin kun siellä tosiaan oli Summer Ends -10 partyt. Oli kivasti porukkaa, ainaki lähelle 300 ellei yliki. Joku random tyyppi vaan sano mulle 'Pistä viiis' ja sitten jotku toiset randomit tuli jotain siihen että 'moi tytöt'... ja mulla oli maailman suurin myötähäpeä niitä kohtaan jotka könyili siellä hiekassa kaikessa paskassa ja oli muka niin GÄNNISSÄ!!1 voi luoja.. Aika onnellista, minä ja meiju löydettiin 7 kaljaa jostain puskasta siellä, ja otettiin tietty talteen ;) Me ei vaa tiietä mitä tehään niil ku kalja on pahhaa.. Sittenku lähettiin niin oli ihan sairas väsymys, meinasin nukahtaa autoon ja mäkkärin tiskille ku käytii hakeen meijulle syötävää ku se raukka ei ollu syöny koko päivänä. Kun tulin kotiin niin menin vaa sängylle makaan ja nukahin suorilta. Ei siinä muuten mutta kiva unirytmin muutos ku yhtäkkiä valvooki niin pitkään jossain rannalla. Olin aamulla hehkeenä kun meikit oli kauniisti pitkin naamaa.

Sunnuntai

Ihanaa, Minna & Alex tuli käymään pitkästä aikaa! Onne kyl nii leikkisii tenavoita. Ja sitten lähtö Inkalle viivästy sen takia ku ne tuli, mutta eipä tuolla niin väliä. Oli kiva olla taas Inkalla, käytettiin Eevi lenkillä & syötiin mansikoita ja vanilijajäätelöä. Ihana kaloripommi taas, vittuku vois ees vähän olla itsekuria oikiasti. Ja sitten me vaa soiteltii kaikille.. ja häirittiin vissiin Juuson wowisessioita. NIIN wowista puheenollen, HALUAN TAAS ALKAA PELAAMAAN SITÄ mutta vanhemmat ei oikeen lämpene ajatukselle koska mun koulutyö muka kärsii siitä. Paskat.

Yää kidutan itteeni näillä kuvilla. No okei emmä sentään niin riippuvainen oo, mutta ois kiva ku ois koneella muutaki tekemistä ku joku galleria ja facebook...

Juuuujeee.

Minä & Meiju käytiin joskus uimassa.. ja jaksettiin laittautua sen jäläkee :D


Tekeeks mieli? Daim ♥


Vittuku hukkasin tän pinssin johonki...?

Joo anteeks nyt tällänen vähän lyhyempi merkintä.. Tai en tiiä oliko, en oo kattonu pituutta vielä. Mutta kommentoikaa tätäkin :3!
-Kaigo

torstai 12. elokuuta 2010

Koulupäivät on jotain niin turhaa...

... ainaki näin aluksi. Ekana päivänä oli tosiaan vaan 45 min koulua..? Paitsi mulla ja Sinillä koska me ollaan ah-niin-ihania tukareita, niin piti mennä tunti aikasemmin leikittämään meidän tukiluokkaa. Se on oikeesti ihme ku pikku seiskat on niiiin pieniä ja semmosia.. nii. Ne käyttäyty onneks ihan hyvin meitä kohtaan, koska jos ne ois alkanu jotaki vinettämään meille tai ollu ihan villeinä niin meikä ois räjähtäny. Vaik me ollaan tukareita se ei tarkota että meidän pitäs sietää kaikkea mitä ne tekee/sanoo. Oli kumminki ihan rento eka päivä, vaikka reksi taas vaihteeksi jaaritteli kaikkea mahollista koulunalkamis -juhlassa.

2. päivä

Eli todellakin toinen päivä koulussa alko puol kymmenen. Alkais aina, ois ihana. Aina aamulla kauhee väsymys ku tässäkin lukkarissa alkaa joka aamu kaheksalta.... JA meidän perjantain aineetki on jotain niin ihanaa, fysiikkaa, uskontoa ja äikkää ja viel jotain. Ja niin, meillähän on 3 kertaa fysiikkaa viikossa! Kuolema ton uuden lukkarin kanssa. Onneks sentään liikunnanopettaja vaihtu siitä harakasta tommoseen kivaan opettajaan. Ei tarvi enää kärsiä.


Huomenna sitten kattomaan Sisko tahtoisin jäädä. Saa luvan olla hyvä, ku kulutan siihen rahaa.. Tai no joo, sain iskältä 2 leffalippua. Mutta messiiin kumminki tulee Inka, Meiju, Juuso & Henkka. En oo ikinä ennen nähny Juusoo tai Henkkaa nii kivat. Jotain Inkan kavereita. Huomenna on muuten perjantain 13.pvä...


Erään tarinan mukaan päivä on saanut merkityksensä kun Ranskan kuningas Filip IV Kaunis vangitutti Temppeliherrain ritarikunnan jäsenet. Kuningas oli lähettänyt kaikkiin kaupunkeihin, joissa temppeliherroja oleskeli, kirjeen, joka oli luvallista avata vasta 13. lokakuuta 1307. Kirjeessä kuningas syytti temppeliherroja saatananpalvonnasta. Temppeliherrat vangittiin ja poltettiin roviolla.
Mainittu epäonnen päivä oli perjantai 13. lokakuuta juliaanisen kalenterin mukaan. Jos gregoriaaninen kalenteri olisi jo silloin ollut käytössä, sama päivä olisi ollut perjantai 21. lokakuuta, sillä ero olisi tuolloin ollut 8 päivää (1500-luvulla, kun siirtyminen tapahtui, hypättiin 10 päivän yli, mutta sillä välin oli ollut jo kaksi sellaista vuosisadanvaihdetta, jolloin gregoriaanisessa kalenterissa olisi jätetty karkauspäivä pois ja ero täten kasvanut päivän verran.). Viikonpäivä olisi silti ollut perjantai, sillä gregoriaaniseen kalenteriin siirryttäessä ei hypätty viikonpäivien yli.

Eli tosiaan tämmönen tarina tuli sitten vastaan ku googletin Perjantain 13. päivän. Vähän raaka tuo kuningas. En halua mennä Ranskaan. Lakkailen tässä kynsiä samalla ku kirjottelen niin vaikiaa. Joop, voisin tunkea pari kuvaa tähän nyt vielä loppukevennykseksi.


Tässä mä edustan aika hyvin. Otettu juhannuksena. Kivat noi Teemun lasit. Vaikkei mulle kyllä ikinä sovi mikkää aurinkolasit :D

Mä blondina. Mietin pitkään että jaksanko vetää pään taas tummaksi, mutta jaksoin sittenki ku en oikein jaksanu hoitaa mun juurikasvua 8D Joka oliki oikeesti jo jotain 5cm luokkaa ellei enemmänki. Armahtakaa.

Joo. Fanitan Inkan kameraa koska sillä saa hyviä kuvia. Laitoin tän tänne koska te tuskin koskaan tuutte näkemään mua enään missään mekossa... ellei sitten joku yber juhlatilaisuus.

Im gonna eat your brains. Mä en ees tiiä miks laitan jotain tällästä tänne. Ehkä siks ku mä tykkään ottaa tälläsiä kuvia.


 Coffee Time ♥


HAHAH paras tilannekuva ikinä. :'D

Noni, tässäpä oli tää kirjotus. Kirjotan lisää viel tän viikon aikana, lupaan! Nytku alotin uuden blogin niin tekee mieli kirjottaa enemmän että tää täyttyis.

tiistai 10. elokuuta 2010

It's raining man

Tässä pari päivää sitten oli ihan kauhee myrsky täällä Oulussa. Meidän koko takapiha lehahti ihan valkoseksi kun salamoi. Se oli kyllä siistiä kattoa yöllä vaan pimeästä ikkunasta ku salamoi. Yks salama oli sellanen että se vaan meni koko taivaankannen halki. Huh, kyllä noi luonnonvoimat osaa olla näyttäviä.
 Me hengailtiin pihalla kavereiden kanssa, kunnes jokasen kännykkään alko tulemaan viestejä että;
'Oulussa on myrskyvaroitus, ja ihmisiä kehotetaan menemään sisälle!'
... Me mentiin sitten Teboilille istuskelemaan, kunnes meidät taas kerran nakattiin sieltä pihalle koska me muka jätetään meidän roskia sinne ja melutaan. Me oltiin sentään ostettu sieltä vaikka mitä, niin että niillä ei ollu mitään syytä nakkaa meitä ulos oikiasti. Me sitten vähän ragettiin että jos me ostetaan jotain niin tottakai meillä on oikeus syödä ne siellä, miksi ei olis. Ja että pitääkö meidän taas pistää vanhemmat valittamaan sinne ku siellä ei saa muka olla. Siellä saa siis kaikki humalaiset olla niin paljon ku huvittaa, vaikka koko yön juomassa yhtä kahvikupillista, mutta nuoret ei? No, enhän voi mitään sille että meijän heitetään sieltä pihalle. Ei sitten ku ei raha kelpaa >8(

Olin tosiaan Inkan kanssa Kalajoella tässä viikonloppuna. Siellä oli kivaa, me ekana päivänä käytiin vähän rannalla ottamassa kuvia auringonlaskun aikaan. Ja sitten me katottiin jotain kauhuleffaa ja sit Inkaa pelotti mennä vessaan pimiällä :D Hyi saakeli muuten se vessa oli täynnä ötököitä, sellasia pitkulaisia lentäviä. Oli kiva käyä siellä sitten... Näin sinä yönä sellasta unta että Inku ois menny nukkuun sen porukoiden viereen, ja aamulla oli pikkunen wtf-fiilis ku se uni tuntu nii todelliselta.
Mentiin sitten Jukuparkkiin ja oli lämmin ilma ainaki näin aluksi. Siellä oli sellanen ilkee ukko siinä skeitissä.
Minä & Inka: 'Älä sitten työnnä vinoon ku me halutaan mennä suorassa tää rata..?'
Ukko: *Evilsmirk*
Ja sitten minä ja Inka työnnettiin se meidän juttu suoraan, niin se ukko potkas siihen kulmaan että me lennettiin  sillain vinosti siihen mäkeen. Vitun runkku oikeesti, vois vähän miettiä.

Sitku me lähettiin sielt Kalajoelt nii alko kauhee myrsky sielläki, sato vaan jotain rakeita ja vettä sekasi, mereltä päin tuli hirveen tummat pilvet ja ukkosti. That was creepy.

Jees, Mä aloin sitten mun serkkuaki tässä aika vasta, eli Jonnaa. En ollu nähny sitäkää pitkään aikaan niin piristi vähän ku näki sitäki. Me pelattiin Monopolya ja meikä oli rikaz. Sain meidän dogista muuten ihan crazyja kuvia, se näyttää ihan hullulta niissä. Laitan niitä sitten postauksen loppuun.

Ainii! Aksu ja Jolleki oli käymässä täällä Oulussa. Vähän noloa vaan, ku ne on tottunu johonki suurkaupunkii ja meil täällä tämmöne minioulu, missä ei oo mitään tekemistä. Me oltiin kaikki sitten Inkalla yötä, ja Jolle veti 4 energiajuomaa. (Hyi helvetti, miten se pysty..?) ja muutenki me valvottiin pitkään. Oli kivaa, sairaan rentoja tyyppejä molemmat.

Ee what you say? Kauhee gangsta. Kuka uskoo että tää on jo 13v?




On tää komiana. Pöhkö.
Siis Laku on ollu meillä melkein koko mun iän, ja mä rakastan sitä hirveesti. Joka aamu pelottaa välillä että se on delannu ku se ei nouse ylös pediltä, mutta se on vaan niin väsyny. Toivottavasti en joutuis luopumaan.. </3






Eikö näytetäkki ihan serkuilta?



Nään mun serkun muuten aina ihan oudoissa paikoissa, missä sitä just ei nimenomaan oottais näkevänsä.. hm?


 

Aw, vähän söppänä tää siili. Käy aina meijän Lakun kupilla vähän mässäämässä.


Rakastan kameran laatua ♥



Kesän parhaat marjat. Aika hienosti toi pinta kiiltää tossa. Huomaa että täällä Suomessaki paistaa aurinko joskus.






Meikäki joskus kuvauksellisena. Tykkään kyl tosta pöytäliinasta mikä mun alla on, tommone mansikka.

NONNI eiköhän tässä ollu jo jonki verran ainesta ekaksi viralliseksi blogimerkinnäksi :)! See ya soon! Toivottavasti jaksan päivitellä sit vähä aktiivisemmi ku edellistä.




Uusi blogini nousee!

... kuulostipa häröltä. Mutta kuitenkin, olen nyt tehnyt ihka uuen blogin. Muutan vielä näitä värejä vähäsen, ja taustakin saattaa jossain vaiheessa muuttua.

Tuosta 'liity lukijaksi', sitä on hieman hankala painaa koska tuo copyright näkyy siinä päällä, mutta jos painaa ihan reunasta missä näkee kaks neliötä niin liittyy lukijaksi.
Ruokkikaa mun kaloja blogin reunassa! Toivottavasti tykkäätte mun blogista samalla tavalla niinku ennenki!